Unet ovat kulkeneet mukanani aina, varhaisimmat unimuistoni ovat unista jotka näin 4-vuotiaana.
Olen pyrkinyt ymmärtämään uniani 11- vuotiaasta lähtien, kun sain toistuvan painajaisen viestin auki ja painajaiset loppuivat. Se oli todella voimakas ja hyvin voimauttava kokemus lapselle.
Unet ovat olleet kumppanini ja ohjaajani tällä omaksi itsekseen tulemisen matkalla, jota yhä kuljen.
Polkuni sai uuden ihanan käänteen, kun sain mahdollisuuden kouluttautua yksilöuniohjaajaksi. Koen tämän työn tekemisen valtavana etuoikeutena. Saan hetken matkaa kulkea toisen rinnalla, apuna ja tukena ja pääsen piipahtamaan vieraana hänen unimaassaan.
Uniohjaajien koulutuksesta voit lukea lisää koulutuksen kehittäjän, Anne Lindholm-Kärjen sivuilta: www.uniohjaaja.fi. Sivuilta löydät myös listan koulutetuista ohjaajista.
Hyvinvointi lähtee itsetuntemuksesta ja kokonaisvaltaisuudesta, kehon, mielen ja sielun tasapainosta. Unitar tarjoaa Reiki- hoitoa, Intialaista jalka- ja käsihierontaa, Uniohjausta ja erilaisia kursseja.
Sydämellisesti,
Sari Harju
Yksilöuniohjaaja, Energiahoitaja, lähihoitaja
